Siitäpä se Nellin matka meille alako. Lähdettiin uamulla klo 6.25 Kirkkonummelta kohti Savonlinnan Kokonsuarta, joka sijaitsee keskellä Pihlajavettä. Todella kaanista seetua ja sää on mitä parhain aurinko paistoi pilivettömältä taevaalta. Suavuttiin laattarantaan klo 12.00 ja siitä sitten jatkettiin vielä toiselle laatalle. Vihdoin ja viimein suavuttiin perille. Iso ja mahtava tiiltalo ja vanha perinteikäs mualaispihapiir ja siellä seitsemän ihanaa beagle pentua ootti hakijoita. Paikalla oli kuitenkin vain kuusi pentua, sekä Teuvo, Bella (Nellin emä) ja Eräkaveri Saikka (Nellin isä). Juotiin kahveet ja Nellikin oli eka kertoo sisällä, Susa näätti miten kynnet leekataan. Ulukona oli sitten koko konkkaronkka vähän aekoo ja lystiä riitti. Lähdimme klo 14.50 olevaan lossiin. Nelli sammahti ja heräsi vasta klo 18.00 ABC-Kuortti ja minä tietysti ensimmäisenä lähdin taavolle. Timppa soitti hättääntynneenä, että männöökö minulla vielä kaavan, Nellille ol tullut hätä ja me kumpikaan emme tienneet mistä ol kyse. Käskin Timpan ottoo pahviluatikon etupenkille ja heti meitin Nelli teki pisut takapenkille paperin piälle. Sen jälkeen Nelli nukkuki kotmatkan Uppariin suakka. RUOKOLAINEN TULEE KYLÄÄN klo 22.00 JÄLKEEN ON NIIN MYYTYÄ !!!! Eka yön Timppa sitten nukkuki Nellin kanssa niin kuin seuraavankin. Kolmas yö oli minun heiniä. Sittenpä Nelli oliki jo meijän huoneen lattialla ja hyvin on männynnä. Aamuyöstä heräilööpi siinä klo 04.30 – 05.00 ja tekee pisut paprulle. Nellin II-päivä. 9.11.2003 7.30 Aakasoo silimänsä 8.00 Ruokookin ois tarjolla mutta ei vielä kelepoo kaikki, töhnät teki kyökkiin 8.10 –9.00 Ruokalevotkin on hyvä vettee välistä, että jaksaa tuas etteenpäen 9-10.10 Pittäähän sitä välillä riehkasta, jotta jaksaa tuas levätä 10.15-11.30 Kun on tääs ylläpito niin mikäs tässä on ollessa, joten eiku unta kualiin. 11.40 Tarjolla on makkarata ja herkkutikkua, meinoo näättee että hän on tämän talon piällysmies, mutta emäntä on aivan toista mieltä, asiasta ei keskustella enempöö 12.53-14.08 Se on sitten päivätorkkujen aika, ½ tuntia meni niin kävi tarkistamassa tilanteen, että on kaikki kotona. 14.09 RUOKOO Voi että se maistuu hyvältä, tarjolla piimee naksuja ja puuroo (sotilaspoliisit vahtii nurkalla). 14.10 Ja pittäähän sitä välillä piästöjä piästee, ja hampaeta ”terottoo” ja kahvipuu se vasta hyvä idea on eiku mullat lattialle 15.35 makkaroo 15.37 pisut 15.49 pisut 16.20 sitä niin ajateltiin tutustua talon ympäristöön. Todella kivvoo hommoo. 16.35 Unta kualiin. 17.15 heräilööpi. 17.30 I-kerran panta kaalassa, ei ollenkaan hyvä jutska. 18.15 Carola on kylässä ja miehensä tulee myöhemmin ei tee mittää pahoja. 18.25 Jatkaa unia. 20.08 Tarkistaa tilanteen ja päättää jatkoo unia. 20.58 Jospa sitä herräisi. 20.59 Ja eikun syömään ja kaikk män. 21.25-21.35 Iltahappihyppely tievossa. 21.40 ENERGIJJOO RIITTÄÄ. 21.55 Simahti täävellisesti. 22.30 Siirtyminen työhuoneeseen. III-päivä 10.11.2003 01.00 HERÄTYS, Minäkin oun olemassa, leekitään, no ei varmasti. 01.15 NUKAHTI, Joskus 3-4 välillä teki pisut, siirtyi vai vihkaa patjalle, Nellin tassu hivuksiin kiinni. 5.10 HAJUPÄÄSTÖ paperille!!!! 5.26 Ylös, pisut paperille. 6.10 SYÖ. 6.25 ISO HAJUPÄÄSTÖ paprulle. 6.50 Nukahti, käy välillä vieressä. 8.35 Jalkopiässä. Pisut paprulle ISTUU KAHVIPUUN juurella. 8.55 PIIMÄÄ 0.75 dl. 9.40-9.55 Ulkona, kaulapanta + remmi, muutamat pisut ulkona. 10.10 Nukkuu. 10.45 Heräsi ja piätti jatkoo unta. 12.16 Heräsi, pisut. 13.15 Söi vähän, pisut, (kaarapuuroo + naksuja + piimee.) 13.30 ENERGIJJOO riittää vaekka pienessä kylässä. 13.50 Päeväulkoiluva tievossa. 14.07 Mehtätiellä, I-päästö raskaammalta puolelta. 14.11 Simahti tyynylle. 15.07 Heräsi, pieni pala makkaroo, herkkutikku, energinen. Hirmu halu makariin ja olohuoneeseen. 16.10-16.15 Pikaulkoilu. 16.18 Piimää sen verran että pohja peittyy, pieni makkarapala. ½ Puolen tunnin ulkoilu. 20.30 Makkaroo pieni pala. 22.30 NUKKUMAAN. IV-päivä 11.11.2003 03.00-03.30 Tuli kahdesti makariin ja eiku takasin työhuoneeseen. 5.15 Herätys, makkarapala, piimee ja leipee. 6.15-6.30 Uamulenkki pisut + töhnä. 6.30 Leppee makkarin oven eessä. 6.35 Kylläpä ruoka kelpaa. 7.25 Ulkona. 7.50 NUKKUU. 12.00 Kuuluu haakuntoo. Vähän makkaroo. 13.00 NUKKUU. 14.10 Puuroo ,naksua, piimee. 15.12-15.30 Päiväulkoiluva tievossa. 15.55 NUKKUU. 17.00 Ulkoiluva tievossa n. 20 minuuttia. 17.30 DURASell-kohtaus isköö… 19.15 Herree. 19.40 2 x pisut, 2 x töhnät. 21.15 Yö un tavotti Nellin 13.11.2003 02.00 Joku tulee makkariin !!!! 04.45 Uamu-ulkoilua tievossa n. 20 min. 5.45 Uamupuuroo tarjolla. 7.20 Syöp tuas puuroo. 7.50-8.10 Ulos käypi Nellin tie. 8.12 Leikkiä sitä joskus pittää. 8.30 Kuka kumma sieltä uuniluukusta katsoo, minä se olen joka täällä määrään. Ja haakun tarpeen tullessa ja kovvoo !!! 9.05 Simahtaa keittiöön, siirtyy työhuoneeseen. 11.00 Herree ja leekkii. 11.35 Nukkuu. 12.35 Syö ja peräti kaiken. 13.25 Nukahti etteiseen. 17.05 – 17.40 ULOS. 20.00 Nukkuu. 21.15 Ilta DURASell. 22.30 SITÄ OLLAAN SITTEN PIÄSTY nukkumaan MAKKARIIN !! 14.11.2003 5.20 Herree. 5.25-5.40 Ulos. 7.30 Energiaa. 28.01.2004 Tänään U-niemessä n. klo.19.30 Nelli ehti tuoreet pupun jäljet, ja siitähän kun aikamme juostiin ”narun jatkona” huomasin että pupuhan siinä tulloo vastaan. Mut oltiin parkkipaekalla ja Nelli hukkasi jäljet. T.Timppa. 04.02.2004 Tänään oli, tai on ollut jo aikasemminkin nelillä hirveesti juttuja. Ja kyllä se ymmärtää kun sille jutteloo… Esim. nyt Nelli ei lähe mukkaan niin ei se mene edes ovelle , niin kuin lähettäs lenkille… 12.05.2004 No niin tänään alako Nellillä sitten ne ”öljynvaihtoviikot” tiputtelu vuotoo on hiukan. Nelli on jo 2 viikon ajan hieman ounastellut tulevoo, syönyt vähänlaisesti, merkkaillut, ja urroothan ne on ollu kiinnostunneita. 20.05.2004 Nytten juoksun aikana on Nellillä heränny enemmän tämmöset vahtimisvietti. eli kaikkee ja kaikille pittää haakkua. 1.6. 2004 No niin nyt ei ennee Nelliltä tuu punasta verta eli juoksut on varmaankin tällä erree juostu. 9.6.2004 Tännään käätiin tuolla meren rannassa ja löövettiin lokin pesä ja akkäsin yhtäkkiä. että Nellillä on lokin muna suussa. Mutta ei huolta eiku muna takasi pessään… 01.07.2004 Lähettiin lomalle... alkoi ihan helteisellä säällä.Ensimmäinen yö oltiin Kurussa, illalla tuli kunnon sadekuuro käytiin käristämässä makkaraa ja Nelli päätti lähteä pienelle uimareissulle ja uikin pitkän matkan sorsan perässä. Seuraavana päivänä jatkettiin sinne kuuluisaan tuurin kylään eli Töysään ja käytiin katsastamassa paikallinen Keskisen kyläkauppa. Parkkipaikalla meinasi jo yksi ostaa meitin koiran mutta eihän sellainen tule kuuloonkaan. Jatkoimme matkaa Äänekosken ja Suolahden maisemiin. 02.07.2004 Suolahen suunnalla on Hankala Camping ja siellä oltiin seuraava yö. Nellikin sai olla teltassa ensimmäistä kertoo. Hyvin män. Lauantaina saavuimme lopulta suloiseen savoon. Oltiinkin sitten anoppilassa välillä käytiin tuttujen kaverien luonna muuttokavereina ja saatiinkin tehtyä kylän komein ja suurin koirien ulkohäkki. 23.07.2004 Lähdettiin yökylään kasvattajan luo Kokonsaareen. Nelli oli aluksi vähän arka, mutta teki lopulta tuttavuutta jo talon kissankin kanssa. No Nellillä riitti kerrankin beagle-kavereita enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nelli ja Monica olivat kyllä parhaimmat kaverit. Siellä kyllä kieltämättä on lääniä juosta joka suuntaan. 24.07.2005 Loman loppu alkoi pikkuhiljaa häämöttää ja niinpä sitten lauantai-iltana palasimme kotiin. Olin jo koko matkan haaveilut, että mukava päästä lämpöiseen saunaan.Karmea yllätys odottikin sitten sauna oli jääkylmä. Joku soitti todella äkäisen puhelun kiinteistöhuoltoon. 10.09.2004 Kesä on männy hyvin ja Nelli on naatiskellut tääsin siemaaksin lämpimästä kesästä. Rusakkoja jahdattiin enemmän ja vähemmän asunto alueella. Ja kun poijat ryynäilivät tuolla metikössä siinähän oli Nellillä ihmettelemistä ja oli hinku piästä mukkaan……. loppu kesästä Nelli ihaili uimarannalla kahta joutsenta. ja olisi halunnu lähtee niiden kanssa uimaan. Uusi koirakavereitakin tul kesällä lissee, mut kukkaan ei voeta Nellin syväntä siell on spesiaalipaikka Vilholle ja Piskille… 17.09.2004 Klo. 05.30 lährettiin metälle tuonne hilan suuntaan siinä ei tapahtunu mitään erikoista Nellin suhteen. Vilho kyllä sentään ajo ”jänistä” ties missä… Klo. 07.45 vaihjettiin paikkoo ja johan rupes haisemaan Nelli etsi pupun jälet. ja haukkua kesti n. 15 min. ja jänis oli kuavettu n. klo 08.20. ja kun Nelli tuli kuatopaikalle Nelli ei huomannu pupua mun käsissä vaan juoksi ympäri ja palasi haakkumaan pupun jälille vielä uuvestaan, käv kierroksen ja tuli takasin… Ja sitten huomasi minut ja pupun ja Nelli tuli luokse korvat luimistellen ja varovaisesti… ei syönyt sisäelimiä, verta sivellin kuonon piähän… Että näen hyvin alako meijän jahtikausi…. 02.10.2004 Lähettiinpä ajamaan Kuopijoon siinä klo 15.00 paekkeilla. mäntiin aluksi palakkarille… oltiin lomalla Varajyrän luona Muaningalla. Tessukan ja Kallen luona Riistaveellä nuin suurin piirtein. metällä käätiin Kallen kans, ja Humppa oli mukana. Riistaveellä ei suatu jänistä mut kyl Nelli oli innokas haistelemaan ja taispa ajaakin kerran. Mut sain minä ammuttua Teeren, sen ensimmäiseni ja komia on lintu. Sitten oltiin Iitan ja Laren luona Karttulassa, yön seutu. 04.10.2004 Nelli osaa mennä jo maihin käskystä. Kun heitellään kepukkoo ulukona, niin siinä menee jo maihin ihan hyvin. La 09.10.2004 Uamulla Nelli otti hajut ja ajo pupua n. ½ h. ja haakkua ol koko ajan. Mutta eipäs myö suatu pupua nurin, olis pitäny pysyä siinä mistä Nelli otti ajon piälle niin olis pupu tullu samoille maille haituville. Takasin tulimme 16.10.2004 uuvella autollamme Foorti connectilla. Lyhyt yhteenveto jahtireissusta, keli oli erittäin hankala, lehet, sienet, ja mehtä haisi liikaa ylimääräiselle… jänis ei liikkunut vielä oikein kunnolla. 28.12.2004 No niin tänään alako sitten Nellin toiset juoksut. Vilho ja Piski ovatkin viikon jo haistelleet siihen malliin että milloinkahan piäsis …. 05.01.2005 Nellillä rupiaa olemaan juoksut tuas olemaan loppusuoralla. Yrittihän ne poejat vähän niin kuin yrittöö taka-ajatuksiakin viljellä, mutta Nelli piti ”pintansa”…... Lähettiin Kuopijoon päen ajelemmaan kun töistä piäsin. Menomatkalla oli huono siä, lunta tuprutti suht hyvin. 06.01.2005 Torstai uamu valkeni kirkkaana ja pikkupakkasen merkeissä. Torstai päevällä käätiin Tessukan ja Kallen luona. Nelli moikkasi Humppaa joka on riistaverinen suomenajokoira. 07.01.2005 Perjantae iltäpäevästä mäntiin varajyrän luo Muaningalle, jossa Torsti ja Kaneli oottivat malttamattomina. Jälleennäkeminen oli Ratkiriemukas tapahtuma…. Loppupäevät oltiin palakkarilla Äeteen luona. Muanantaina PITI lähtee ajelemmaan uppariin päen. 22.04.2005 Tänään perjantaena tuli Nellin poikakaverit Vilho ja Piski meille kylään viikonlopuksi kun Tanja ja Tane läksivät käämään Hyrynsalamella. Täällä Upparissa on kevät jo suht pitkällä, vaikka on ollut kylymee ja tuullut pohjoisesta. Ei ole ennee lunta, ei vielä silmuja puissa. Västäräkki on nähty ja peipposesta on jo viikon vanaha näköhavainto. Peikolla oli jo ollut punkki huulpielessä. Eli pittääpäs ostooExspottia ja Axiluriakun kääpi kylillä. Ja tietysti pittää muistoo ne KYYTABLETIT ne on hyvä aina olla taskunpohjalla mukana, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu… 11.06.2005 No niin tännään alako Nellillä juoksut. 15.06.2005 Nyt kun Nellillä on juoksut niin Nelli on "Herkkä" eli kaikki iänet on heti haakuttava, ja taitaa vähän ouvot asijat pelottookin. 03.07.2005 Nyt ruppee olemaan Nellilläkin juoksut jo loppusuoralla... Nyt vuan ootetaan innokkaana elokuuta ja eritoten syyskuun alakua että piäsis jahtoomaan pupua ja opettelemmaan pikkuhilijoo ketun ajjookin. Eli eipä muuta tällä kertoo ja toivon kaikille mehtämiehillekkii hyvvee loppuukessee ja eritoten 1.9. alakaen hyviä jahtikelejä 13.07.2005 Nyt on ollu hellettä, 20.06.2005 lähtien.Ps jussina tuli Kuopiossa vettä. Nytkin viimeiset päevät on ollu mittari siellä +30 hujakoilla... Nellikin on ollu uuvuksissa, ei pahemmin jakseta reuhkasta. 30.07.2005 No nyt sitä sitten muutetaan Kuopijoon, petoselle. siellä minua outtaaa luhtitalosta kaksio.... 10.08.2005 no niin nyt sitä männään tuonne Vesannon suuntaan... Aaahhh, rivari, oma takapiha, ja se tärkein hiikkoilupaekka eli saana. Ja on niin kaaanis paekka että ihan silimä leppee, on järvijä ja mehteee missä voi juosta. 18.08.2005 Nelli on ollut muutaman päevän opiskelemassa Perhossa, tuli illalla kottiin oli niin iloinen. Nyt makoovaa väsyneenä lattijalla varmaan ensi yönä un maestaa. Oli viikolla tehnyt tuttavuutta hevosten kanssa. ne ei oikein olleet ymmärtäneet Nellin leikki-innostusta. Ensi viikoksi jiäpi kottiin ei lähe pohjoseen. Kun isäntä karkovaa suomussalamelle/ hossaan perukoille, hanhi, ja karhu mehtään. 03.09.2005 On lämmin syksyinen päevä.... Pieni tuulenvire pohjoissuunnasta käy. Lähettiin metälle tuonne karttulan suunnalle, Laren kans. Oltiin metässä n. klo. 12.30 ja Nelli oli heti hommissa mukana ja tajus mikä on homman nimi. Otti hajut ja ajoi n. tunnin, pupu oli ovelampi ja sai säilyttää vielä "henkikultansa". 12.11.2005 klo.12:00 vesikelijä enemmän ja vähemmän. mutta lähettiinpä kuiteskin, meni vartti noin. ja Nelli alotti haakun ja kovasti pupu lähti mäkkeen, kulu puol tuntia ja alako vettä satamaan. Perkele uattelin. haukkua kuuluu 45 min. ja nelli on jossain n. 500-700 m piässä. Haakku loppu, taisi tulla hukka. No Nelli tuli pois ja läks uuvestaan ja uus haakku, no tämä ei ollu pitkä vajaa puol tuntia. Oltiin märkijä ja pimmeekin tulloo jo kohta, kun Nelli suatiin pois lähettiin kaffeelle. Että eiku vuan oottelemmaan, lumen tulloo. Niin ossoois aattoo Nelliäkin nuissa hukan selevittelyssä. 18.11.2005 klo.12:45 Lähettiin metälle tuonne karttulaan päen. Hyvä keli, lämpötila nollantuntumassa ja maa oli paikoin luminen. aluksi Nelli ei haistanut mitään pyöri vain jaloissa ja ihmetteli pittäiskö tehä jottain... Ahaa-a nyt kuulu haukkua, katkonaista hyvin katkonaista. Vai niin se oli makkuupaekka. Nelli lähti seurailemaan jäläkee ja sitten nähtiin pupu ja missä Nelli tulloo jälelle, haesteloo, haesteloo mitä ihmettä. Haukahtaa toinen haukku ei sen kummempoo, nyt ei kaikki oo kohallaan. Lare sannoo taetaa olla Nellillä nenäpunkki,Stronghold. ja eiku soitto elukkaliäkärille ja oireet on sen mukaiset mitä liäkärikin sannoo. Nelli seurasi jonkin aekoo jäläkee ja oisko ollu korkeintaan vartti "yhtenäistä"haakkua. Sen ajon jäläkeen eipä tapahtunut sen kemmempia Nelli tuli aatolle ihmeen suosiolla, ensimmäinen kerta muuten... Ja eiku Tervoon elukkaliäkärille, tarkastaa Nellin kunnon ja on hyvässä kunnossa. Antaa kaksi ampullia punkkimyrkkyä niskaan ja yhen mukkaan jonka annan itse 3 viikon kuluttua. Nenäpunkki leviää koerasta koiraan, eli jos on useampi koera samassa tarhassa, kaikki pitäisi myrkyttää, "varmuuden vuoksi". No niin Nellin syksy varmaan meni piloille sen penteleen nenäpunkin takia... 08.01.2006 Su Matinlahti -6, sumuinen/utuinen keli, ja lunta riittävästi. Klo. 14.40 lähti Nellin ajo kääntiin. Ajo eteni hyvin määrätietoisesti ja yhtajaksoista haakkua. Olen tarktori uralla ja ajo lähenee minusta vasemalta Nelli on noin 100-200 metrin piässä. Ja klo 15.10 pupu hyppää minusta noin 40-50 metrin piästä yli uran, himpskatti kun meni nopeesti yli ei mitään mahollisuutta ampua. Klo.15.40 Nelli tulee jäläkiä myöten, otan kiini kun ruppee jo hämärtämään. Nelli tuli ½ tuntia pupua perässä, aika hyvin. Eli se oli marraskuun jäläkeen ensimmäinen hyvä ajo. 28.01.2006 Nellin neljännet juoksut alako.Kesti noin kolome viikkoo. Nelli olikin sitten koko helemikuun Vesannolla. 19.02.2006 Oltiin metällä tuolla Karttulan suunnalla. Reissun piti kestää korkeintaan 2-3 tuntia. Siitä tulikin sitten kuuven tunnin reissu.Emäntä meinas vähän hermostua. 24.02.2006 Piti käädä tuolla etelän suunnassa moikkaamassa kavereita. Ai että Nellillä oli haaskoo, kun tapasi Piskin ja Vilhon. Kevät ei ollut vielä kovin pitkällä. 06.03.2006 Pakkaset ei oo vieläkään ohite mittari on pyörinyt melkein joka uamu -20 C. Nelli ei kovin innostuneesti oo halunnut käävä uamulenkillä. 19.03.2006 Nyt sitten tulee taas muutosta Nellin rutiineihin. Anoppillekin tulee seuroo ja pakollisia päivälenkkejä, kun emäntä on koulussa ja töissä. Ja isäntä pakenoo Ilomantsiin harjoittelemaan nuita riistan tutkimushommia, kuuluu koulutukseen. Onhan Nelli kyllä jo tottunut matkustaja. Bussissa on niin kiva matkustaa, kun porukkaa menee ohi niin paljon. Jokaisen kanssa pitäisi tehdä tuttavuutta. Koirakavereitakin tulee taas lisää ja uusia lenkkireittejä emäntä kehittää. 28.2.2006 Ti. Viimeinen jahtipäevä tälle jahtikaavelle on mukava kevväinen päevä, vähän pilvisyyttäja pakkasta -8. Nellin kans lähettiin riistaveelle ja emäntä jätettiin Kuopijoon. Mehtään lähettiin ja mukana oli Kalle, Seppo, Liisa ja Liisan piikuli Kerttu. Kun mehtään piästiin niin oisko männä noin. puol tuntii niin jo Nellillä oli jo ajo piällä Nelli ajo ja myö Sepon ja Kallen kans oltiin pasissa ja kävi se pupu aeka lähellä kun rapistelua kuuluu. Mutta se jäi siihen. Lunta oli tarpeeksi, Nelli tuli pupun perässä 15- 30 minuuttia. Että eiku vuan sit outtelemmaan ens syksyvä ja uusia jahtimatkoja... 10.07.2006 Ma Tännään alako Nellukalla juoksut, ja juostu on, ja haisteltu joka risun ja oksan pätkä. Tässä kevvään ja kesän kuluessa ei oo tapahtunu mittää sen kummempoo, ilimoja on piellly ja ooteltu syksyä että piäsis pupujahtiin. Nellillä on näättelyt 05.08.2006 ja laavantaena. Ne on tiällä kotkaapunnissa eli Kuopijossa ja sarja on ylleinen. 05.09.2006 Ti No niin tännään lähettiin, sille ensimmäiselle tän syksyn pupureisulle... Kun koulussa ollaan, niin oltiin tuolla Perhossa ja mentiin maneesin taakse. Nelli hakkee ja hakkee, kunnes löytää ja pöllyttää pupua ajaa siinä 8-10 minuuttia ja tulee kaadolle ihan muina "miehinä". Pupu oli pieni, tän kesään poikasia. Keli oli: +18, vielä klo.19.00 aikoihin. 25.09.2006 Ma Tännään lähettiin metälle tuonne Riistaveen suuntaan... Kierrettiin peltoja ja mantuja.Sitten mäntiin sinne takuuvarmalle paikalle. Sieltkökös se pupu löyty, ajo oli katkonaista sitä kesti noin 45-60 minuuttia, pupu jäi vielä kasvamaan. Keli oli Klo. 14.00 +14 ja viilenevään päen. Syksy oli nellille hankala ajojen suhteen kun oli paljas maa, ja taas valitettavasti oli nenäpunkki. Että niistä kerroista ei ole sen kummempia kertomista. Tuolta löytyy nenäpunkki asijoo tietämättömille.Stronghold. Ja on ne ihan mukavat koirasivutkin 07.01.2007 Su Tämän vuojen ensimmäinen pupujahti. Nelli ajoi hyvin ajoaikaa oli noin 2-3 tuntia yhteensä. Nelli kävi jäilläkin kun pupu meni saareen, se jäi epäselväksi oliko tullu sama pupu takasin, kun ajo jatkui saari keikan jälkeen. Kaveri pääsi lähemmäksi pupua mutta ei onnistunu pääsemään tarpeeksi lähelle että ois voinu antaa vähän lyijyä. Ja pupuhan oli tosi iso kaveri risti sen afrojänikseksi ja oli pupun jälkiki iso Keli oli -5 astetta ja lunta oli vähän. 20.01.2007 La Karttula, Heralan maasto -10-15c. Lumiajot, lunta oli 20 cm. Ja lumi oli pöllyävää, joka peitti pupun jäljen ja ei haissu Nellin nokkaan. Ja tästä johtuen haukku oli harvaksenlaista. Ajoaika kaiken kaikkiaan 190 minuuttia. Tuloshan oli siis erinomainen kun pisteitä kertyi 73,42. Kun beaglen tarvittavaan ykköseen riittää 60 pistettä, eli ei voi olla muuten kuin tyytyväinen. 17.02.2007 La Haminalahti, Tupsunkorvan maasto, pielaveden/säviän nurkilla -3-8c. No niin toinen ajokoepäivä starttaa ja herätys Klo.04.00. Ja Klo 05.00 lähen hakemaan toisen tuomarin kuopiosta ja toisen haen tuolta karttulan tien varrelta Ja kokkoontuminen on haminalahen metsästysmajalla Klo. 05.45 Arvotaan koirien maastot ja tuomarit ja tsekataan koirien paprut. Ja maastoon lähetään, että olemmme perillä n. Klo. 08.00 Nelli lasketaan hetimiten irti, päivä meni hyvin ajoa tuli kaikenkaikkiaan 162 minuuttia ja pisteitähän siitä tulee 71,25. Keli oli hyvä, lumi ei pöllynyt (kaatunut) niin kuin edellisellä kerralla. Tässä oli nyt tämä kausi, ja nyt ootellaan ens syksyä jahdin/kokeitten merkeissä KIITOS toivotan sydämmesti kaikille jotka ovat auttaneet Nellin näin pitkälle 26.03.2007 Ma No niin Nellillä alako tännään juoksutkii. Pikkasen ois ollu kiinnostusta ja astuttoo, harmi vuan kun on nuita työhommii niin ei oikee kerkiä, Nelliä ja pentuja hoitamaan. Lokakuussa ois seuraavaan kerran juoksut..... 15.05.2007 Ti No niin nyt rupiaa olemaan Iitannii tassukii paranemmaan päen, anturassa on jo kova nahka. Jäläki näkkyy vielä että on jottae sattunu... häkki... on suatu kuntoon, tässä huhtikuun loppupuolella. Ja siellä oikeassa laidassa näkkyy nuapurin laittamat pellittii, jotta häkki ei nävy heijän puolelle, niin "pahaasti".... Ja tännään sain sit nuapuriltakii ensimmäiset valitukset häkistä, kun "arvoisa" nuapari ei oikeen sua päiväunia nukuttua.... Kumma kyllä silloin kun Iita je Nelli olivat narussa, tässä pitkin kevättä ja viime vuos niin eipä kuullu mittää valituksia, silloin ne varmaan haukku hiljemmin narussa ollessa. Ja kun Nelli ja Iiita ei hauku kovinkaan paljoa, silloin tällöin...ja yöt muataan sisällä. Mutta kun sitä pittää aena ehtiä jostaen se valituksen siemen, mistähän lie johtuu, ja kun asutaan omakotitalossa, niin ei pitäisi,... olla pilukun viiluuta,..että vois sanoa, voi hyvä päivä !!!! 15.07.2007 Su Hyvvee kessee kaekille koerille ja koiramaislle immeisille myös. Ja tännään sattu semmosta sitten, kun koerat oli häkissä, Nelli ja Iita olivat kopinkatolla. Niin Tämä P----- Nuapuri rupesi hakkamaan niitä perkeleen peltiä siinä aijan vieressä, no nellihän män pakokauhun valtaan ja tuli kopin katolta ihmeissään alas. Ja sitten Iita je Nelli rupesivat haukkumaan, ihan oikein Otanpa huomenna yhteyttä eläinsuojeluun ja kyselen mitä eläinsuojelulaki on tämmösestä mieltä. siellähän lukee esim näin: Eläintenpito 3§ Yleiset periaatteet: Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Näin sanoo LAKI!!!. 01.09.2007 La Yöllä oli satanut vettä, ja niin sateloo näin aamusellakkii. Nonniin tännään se tuas alakaa se pupu aeka. Ja suap "paeta" mehtään hyvän harrastuksen parriin. Lähettiin Akin kans mehtuu hommiin, ja klo. oli noin 07.10. Laskin Nellin irti ja oisko männä noin 20 minuuttia kun läks ajo kääntiin. Ensiimmäinen näköhavainto oli mulla pupuun noin 60-80 metrin päässä. Täräytin ensimmäisen ja toisen piipun tyhjäksi, mutta oli kaakana ja pupu sai pittee henkikultansa. Alueella oli ainaskin kaksi ellei kolme pupua, ja montaako Nelli niistä ajoi, se jäi arvoitukseksi Nelli ajoi hyvin, erittäin hyvin, näin syksyn alakuun. 09.09.2007 Su Yö oli kuulas, ja aamu oli puolipilvinen. HERRÄÄTYS klo.05.15. Haettiin Aki ja lähetiin Nellukan kans metälle. Ja metässä oltiin siinä n.klo.06.50. Nelli läks vaahikaasti liikkeelle män vartti kun haakahti, ja sit män tovi kun alako ajo, haukku oli katkonaista Noin 15 minnuuttia. Sitten kun oli otettu löösät pois, haukku oli niinkuin pitikin. Pupu kävi välillä hyvinniin lähellä ja taas haukku kaikosi kaavemmas, mutta ei hätiä mitiä. Kun kello oli. 07.54 haalikko jyrähti, kerran ja se riitti, pupu oli päättänyt päivänsä kunniakkaasti. Eli tämä oli hyvä päivä, koiralle ja meille mehtämiehille. Ja tännään rakennettiin Akin kans pupuille ruokinta-aatomaatti, ja sen on sit sitä riistanhoitotyötä, joka kuuluu tämän harrastuksen parriin. 16.09.2006 Su Nelli 4 Vuotta. Onnittelut !!!. Vesanto Pm-ajokokeeet. Maastona oli Kirkkoniemi Vesannon ja Tervon rajamailla. Keli: kuiva, +8, tyyni/seisova keli, yöllä oli satanut. Nellin laskin irti 06.30, peltoaukealle. Pupuja oli liikkunut yöllä pellolla ja nekös kiinnostivat. Sitten siirryin metsänpuolelle ja sieltä sitten ajo lähtikin kääntiin, alku oli harvahaukkuista ja ääni oli möreä. Ensimmäisessä erässä tuli ajo minuutteja tääteen kokonaiset 87 minuuttia. Ja hakuminuutit 5. Toisessä erässä tuli minuutteja tääteen 46 minuuttia. Ja hakuminuutit 179. Mutta toinen erä olikin haukultaan jo nartunkuulosta ja sujuvampaa. Päivä oli onnistunut, tulos oli kaikinpuolin hyvä ja pisteitä kertyi 54.04 eli hyvä kakkonen Ja nyt sitten ootellaan josko piäsis siilinjärvelle ajovoittajakarsintaan. Kun nyt Nelli on varasijalla, tämän päivän ansioista. Ajovoittaja ottelu on sit 17.-18.11.2007 Vehmaa. Ps.Kiitokset vielä tuomareille Nellin ja Isännän Puolesta. 27.10.2007 La No niin, tänään oli sit idänlohkonottelu siilinjärvellä. Nellin maastoksi oli arvottu Vasamamäki/itämäki. Nellin otti pupun hyvin I erässä ylös, hakuminuutit oli 18 min. Ajominuutit oli 65 min. Toinen erä oli sit hakuminuutit 24 min, ajominuutit 49 min. Nelillä ei oikein ajo männy hyvin, kun hukka tuli niin Nelliltä loppu usko tekemiseen ja pisteitähän Nelille kertyi loppujen lopuksi mukavat 53,25 pist. 28.10.2007 Su Nonnii tännäään ne sit alako, ne narttuin juoksut Siinäpä oli sit selitys, miksei Nellin ajot kulukenu eilen idänlohkon valinnassa. Mutta ei siinä mittään, uusia kisoja tulloo aina .... 12.11.2007 Ma NO niin tällä vikkolla oli Nelillä kuumimmillaan nuo juoksut, ihan kuumana, oli Nelli ja kun Iita ei oikein ymmärtänyt Nelliä mistä sillä on tuommonen juoksu piällä.... 15.12.2007 La Herrääätyys ol klo.03.30 Käätiin lenkillä koerien kans. Ja sitten lähettiin neulämäen suuntaan, ja sieltä haettiin yks tuomari ja nokka kohti karttuloo. Soininmäen koululle kokkoonnuttiin ja siellä ratkaistiin karttulan kennelkerhon mestaruus. Alussa oli Yltuomarin jutustelut ja maastoin arvonnat. Ja Nellille tuli Viitataival/muuraismäki. Nellin laskin irti oli klo. 08.30 Nelli haki ensimmäistä erree 50 min. Kun ajo alako, emsimmäinen tunti oli Nellin tapaan rauhallista, Kun erän loppu läheni niinhän ajo vain parantui. Enimmäiseen erään ajominuuttia tuli 98 minuuttia. Kun toinen ajoerä alako Klo. oli 11.47 ajoa kesti noin 94 minuuttia. Ja kun loppu läheni ajo parantui ja viimeinen tunti oli haukkua koko ajan. Ja sitten ne BOJOT niitä kertyi tosikomiasti 80.25 pist. Ja Nelli voitti Karttulan kennelkerhon mestaruuden. Hiphei ja hurraa kiitokset Nellille, Iitalle, isännälle, emännälle, äeteelle, ystäville, jahtikavereille, työkavereille, ja kulumakunnan Maijalle. Nyt Nelli on sitten käättövalijo. Kiitokset kaikille joille kiitos kuuluu tuomarieille, pohjois-savon beagle yhdistykselle ja Karttulan Kennelkerholle neuvoista ja hyvästä tuvesta. 16.12.2007 Su Kaanis sunnuntae päevä. Hyvin ollaan pallaavuttu eilisen kokkeen rasituksista, Nelli makkoo tällä hetkellä sohvalla reporankana. Kyllähän sen ymmärtää eilisen päevän jäläkeen. Nyt tekköö mieli laasua muutama sananen miten tähän on päävytty, eli miten Nelli on tullu KÄÄTTÖVALIOKSI. Kun Nelli tuli meille myö asuttiin Tuolla Kirkkonummen kuppeessa. Kun Nelli tuli meille se oli marraskuuta ja silloin oli luntakin, tuolla etelässä. Ihan pihapiiristähän se lähti, eihän se Nelli alakuun jaksanu olla ulukona vain hetkisen, mutta se riitti. Kun Nelli voimistu joka päivä, tietä myöten kulettiin, ja missä oli lunta vähännii vähemmän. Siellä se Nelli ehti ja tutustu uusiin hajuihin ja paikkoihin Ja kun nelli rupes olemaan 3-4 kuukauven ikäne, silloin jo rupes piäsemään paremmin jo lumessakkii. "Siinä vietiin isäntee jo kovastikkii etiäpäe, kun rupes olemaan pupun jäläki eessäpäen, ja isäntä huus hyvä, hyvä, missä pupu ja eiku vuan vaahti kiihty. Ja mitä enemmän isäntä minnuu kehu, ja palakihti sen paremmin minä juoksutin isäntee..." Sitä mäntiin oloko sit päivä tai yö. Ja illalla silloin pupu tuoksu paremmin. Kun nelli rupes olemaan viijen kuukauven, silloin Nelli otti ensimmäisen ajon. Se tahpahtu silleen, oltiin päivittäisellä lenkillä suurehkolla kalliolla minä olin n.10 metrin korkeuvessa, Nelli oli alempana, pupu ja Nelli kahtelivat noin 5 metrin piästä toisiaan, minä Innostuin ja hihkuin aja, aja, mäne, mäne ja viittoilin siinä minkä kerkesin. Kun Nelli tajusi homman nimen, sitten lähettiin, ja mäntiin vaahikkaasti sitä kesti noin 20 minnuuuttia, ja Nelli tul takas, isäntä ol tyytyväinen. Näin myö jatkettiin pikkuhilijoo, Nelli ehti raahassa pupun jäljet, isäntä istu kannon nokassa.... Ja kun Nellille tuli hukka, sitä mentiin Nellin kanssa hukka paikalle ja selvitettiin hukka, ja ajo jatku... Sitä pittää olla määrä mitä kohti männä, ja pittää pitää se minkä on alottanu. Metässä ollaan raahallisesti, annetaan koiran tehä työtä. joka sille kuuluu, ollaan yhessä paikassa, ja kun nelli ei löötänä pupua, sitä vaihettiin paekkoo, ja tuas isäntä kannon nokkaan. Koiroo ei saa jättee mehtään, EI KOSKAAN ja jos on pakottava tarve, niin on jätettävä reppu ja ruokoo, niin koira on isännän hajun luona, ja tuo turvaa. Jos satut jättämään, nuoren koiran varsinnii, se suattaa ruveta pelekäämään mehtee, kun isäntä jättää, koira voip vaikka kokea sen rankaisuna. Ja kun suatiin pupu kuavettua, niin Nelli sai haista ja maista jos halus, mutta ylleesä oli aina ehtimässä uutta hajua. Nellillä on hirvee mielyttämisen halu, kun metälläkkii ollaan, kun nellillä on "paha päevä" ja kun kehuskelloo, rapsuttelloo, ja on ite innostunut niin Nellikii innostuu siitä. Kun on vuan koiralle hyvä ja hellä, rajat muistaen, ja palkihtoo niin kaek männöö aena paremmin. Yks hemmo tuolta jostain, sano mulle että et sinä tuolla tavalla mehtäkoiroo sua opetettua, no kysyin mites... Hänen neuvot oli, häkki, betonilattia, ulukona jatkuvasti ja kun viet ruokakupin potkaset, hellyttä ja rakkaatta ei sua antoo. Että minun on nyt hyvä sannoo, tulloo sitä kuule sohvakoiristakkii hyviä mehtäkoiria, tulokset PUHUKOOT puolestaan, kjeh, heh,heehhheh, heh. 19.01.2008 La Nonnii HERRÄTYYS oli niin kuin 03.30 Koirat kuselle Ja Nokka kohta Karttuloo. Lumi-ajot olis kysseeessä, onneksi tuli vähän ies tuota lunta, viime yönä. Aamulla oli ne tavalliset rebertuaarit yltuomarin puhuttelut, koirien maaaston arvonnat jne... Ja Nellille arpa käv Heralaan, joka on tuonne pielaveelle päen. Klo.07.30 lähettiin ajamaan Heralan suuntaan päen. Nelli laskettiin irti ensimmäiselle ajo erälle 08.40. Alaku sehän on Nellille joskus vähän vaikiaa, mutta vartin päästä ajo oli jo ihan mukavan kuullosta. Ja loppua kohti sehän vain parantui. Ajominnuuttia tuli täydet 100 minuuttia. Toinen erä lähti kulukemaan klo. 12.00 Vähän oli lämpimästä aatosta hankala nousta, mutta lähettävähän se on, kun on tähän hommaan syntyny. Toinen erä oli hivenen harvahaukkuisempoo, ja lopusta se oli parempoo. Ja ajominnuuttia tuli Täydet 100 minnuuuttia. Ja kun kasassa on 200 ajominnuuttia, siihen laitetaan bojot piälle, se tekeee komiat 81,33 eli BEAJ 1 tuli saavutettua. Ja kelihän oli varsin mukava märkää, lunta, vettä, tuulta, ja ämmät äkeineen selässä. Eihän siinä mitään meillä oli tuomareitten kanssa mukavoo, ja kun vielä Nelillä ajo luisti asia oli varsin HYVVÄ HOMMA. Kiitokset kaikille, asialle vihkiytyneille 29.04.2008 Ti njo niin, tännään ne sit alako ne Nellin juoksuttiii. Ja nyt onniii sit astutus hommat mielessä, ja urossii on sit jo kiikarissa, se on Astalan Gangsteri (Aku) Kuopiojosta. Aku onnniii sit ihan hyvän näkönen koira, ja on sit niin viimeisen piälle kova ajuri. Ja niin hyvä seura koera että. Akuhan palkittiin 15.03.2008 keminmualla, paras ajuri tittelillä, siihenhän vaaditaan 3 tulosta joesta kaksi on kotmaelta ja yksi vieraalta mualta. 14.05.2008 Ke Tännään mentiin Aku luokse, illan kähmässä. Akun isäntä piästi koiran ulos, ja minä tulin siinä vaiheessa takapihalle (aidattu). Isännällä ol luumu poskessa, mutta eihän se sitä kerinny napostelemmaan, kun Nelli ja Aku oli jo nalakissa. No siinähän myö pyörittiin Akun ja Nellin ympärillä, kun piettiin koiria kiinni, etteivät riuho toisiaan irti ja tule vahinkoja. Tätä haaskuutta kesti 25 minnuuttia, kävi vähän niinkuin jalakojen piälle kun piettiin kumarassa koeria kiinni, meni pikkasen maitohapoille. Siis myö Isännän kans. 16.05.2008 Pe Akun luokse mäntiin tännään alakuillasta, varmistammaan tämä pentujen teko. Tänä iltana oli nalakki 22 minnuuttia ja ei ottana niin pahasti voimille. Onpahan ainakii siemenet rännissä, ja toivotaan että kiinnittyy ja tulloo terveitä pentuja. 26.06.2008 To Non niii nyt täytyy sannooo että Nelli taetaa olla paksuna... että eli heinäkuun puolväli olis sitten se h-hetki, ultrassa en oo käättänä, enkä käätä. Olokoon yllätys. Kaeken lisäks se on Nellille rasite. 12.07.2008 La Tässä iltamissa on näättänä siltä että Nelli suattas alottoo pentuin teon. Laavantaisen yön Nelli läähätti ja jutteli ja myöhään yöhön ja aamupuolelle ja myö piettii seurooo. Tul Laavantae ja kello ol kahen tietämissä, kun emäntä huomas lätäkön lattialla, ja se ei ollu ihan kusta, vaan sikiönesteet. No emäntä soetti tuhatjalakaan, ku siellä ol päivystys, ja siellä neevovat että alakaa kahen tunnin sissään SYNNYTYS. No myö ootellaan nelejään, ei oo mittään tapahtunu, eiku vuan uus soitto tuhatjalakaan, siellä sanovat tulukee tänne päen. Siellähän on sitteen niin mukava ja rempsee liäkär, voi että sentään. No sehän koplasi Nellin alapiän, eikä tuntunu hyvältä.... Ja sitten matka taettu seuroovaan huoneseen, josa ol ultraiänj, sillä näky että ois kolome pentuuu, ja liäkärj sano että nyt on toimittava ... Kysseessä oli tietysti keisarinleikkaus, no eiku vuan maha ja jalat karvoista puhtaaksi, että suap leikattua ja tipan laetettua jalakaan. Sitteen annettiin Nellille raahotusta, että suatiin laitettua tippa suoneen. Sitten leikkuriin Nelli leikkaus pöövälle jalat ylöspäen. Lekuri rupesi varovasti antamaan nukutusliäkettä, ettei pennut sua liikoo aineita. Sitten maha aaki ja ehtimään kohtuva. Ja kun se sitten sieltä suatiin kaevettua esille, niin sitä sitten riitti, sitä oli mielettömästi ja pitkä ja paksu, ainaskin metrin pituinen ja 15 cm paksu. Lekurillakkii pyörähti silimät piässä voiko näin pieneen koiraan mahtuva, näen paljon tavaroo. No eiku vuan kohtuva leikkoomaan aaki että suahaan penskat pellolle, ja niitähän riitti suatiin kaiken kaikkiaan 7 pentua, 5 narttua ja 2 urosta. Ja kaekki män hyvin. Nelli toipuu leikkauksesta ja pennut syö ja kasvaa ja makkoilevat. 22.09.2008 Ma No morjesta vuan pitkästä aekoo, oks ollu ikävä, ku ee oo piässy lukemaan uusii juttui. No tässä tulloo, penskat laitettiin mualimalle, ne läks viikoilla 35/36, ja ne mänivät leppävirta- sonkajärvi välille, että aika hyvin jäi maisemiin. Ja kyllähän tuo yks penska JÄI meillekkii jatkamaan sukuva ja se on Siri, laittakeehan nimi mieleen. Pennut ku oli meillä se ol aeka vilinöö, alakuun ei oikein nukuttu, ku Nelliä piti syöttee aina parin tunnin vällein, ja ku pennut rupesi sit tulemaan pentuluatikosta yli ni niitä piti sit vähä yölläkii vahtia, että piäsöövät tissijä lutkuttammaan. Penskat kasvo hyvin ja olivat erittäen virkeitä ku luovutus päevä lähesty. Tässä ny ootellaan että Nellin tissit pienenöö, että piästään raatalammille pm-karsintaan 11.10.2008 La Ja sitä ennen ois hyvä käävä antamassa pupullekkii vähän kyytijä.... Ku ois hyvä piästäkkii pupun makkuukii, ite kunniiii 11.10.2008 La Raatalampi Pm-ajokoeet Maasto noku ku mä en muista, se on metässä. Ei Esson Puarissa. No niin Raatalampi kutsuu, ja jossain koululla kait myö oltiin, emmä tiiä kysy "enirosta".... Irti lasku oli klo. 07.35. noppee haku oli 22 minsaa ja ajova oli eka erässä 89 minnuuttia, ajo oli ihan kelvollista yms.... toinen erä alako klo. 10.15 siinä hakua oli ememäännii 52 minnuuttia ja jaajova 37 minsaa. Kelihän oli suht kostee eli vettä tuli välillä enemmännii ja tuuli oli kohtalainen/kova, että sai pierasta niin en ennee haistana sitä henkee. Mutta tuloshan oli hyvä kun hengissä tultiin kotia kohti ja terveenä sai kotia ajjoo. 25.10.2008 La Juva ajokokeet Idänlohko Maasto Kiiskilä No nyt se oli se ensimmäinen kerta ku lähettiin Nellin kans ihan kahestaan matkalle....JUVA kutsuuu Pe lähettiin ajelemmaan ja illansuussa tultiin majalle piäpaikalle, jossa oli jo maastot arvottu ja yms.... pakolliset kuviot Kun tästä piästiin, niin lähettiin ehtimään majapaekkoo jostain tienvarresta, kait siellä joonniinlainen mökki luulevan olovan. nö löytyhän se ja iahn kelvollinen mökki oli, ois enemmääännii sopinu makkoomaaan muutta olipa meillä Nellin kans tilavammat oltavat. No asijaan... eka erä lasku irti ol 7,54 olihan tuota hakua ja oli kait hajuakkii, oli mehtäaukkooo oli kivikkoo, oli sekamehtee ,....yms. hakua kerty 158 minsaa ja ajoa 38 minsaa Ku eka erä oli jo pulukassa, sit siirrttiin toiselle erälle ja toisen paekkaaan Niin PERKELEEEE, mikä on Nellin jalassa ku linkuttaa vasenta etujalakoo, minä hieron ja tunnustelin ei pahempia ei verta eikä kipuja, mut linkuttaa ja pahenooooo.... Niin sit päätös oli helppo tehä minä keskeytin kokkeen ja tuomarittii oli sammoo mieltä, eivät oiskaan piästäneet toiselle erälle. Että silleen ja "käs ranteesta poekki" 30.11.2008 Su Metälle.... Klo. 06.00.herrätyys kahvit ja leipäpalaset kurkkuu, evväät mukkaan ja taipaleelle, suonenjoelle. Metälle ois tarkotus, Nelli laskettiin irti klo. 08.15. vähän ol hankaloo ei ollu pupun jäläkii, vanahoja ol. Kieerretiin ja kuarrettiin mehtätiellä oltiin ja Nelli siinä haakahteli ja ajokii oli jonniinlaenen ja kun pupu ol tiellä niin siihenhän sen aika piätty. Klo. ol 09.15 Nuor oli pupu kesän poikasii, mut hyvä näin. Ku kello olikii niin vähän niin ajateltin ottooo toinen ajo, mäntiin kokonaan toiseen maastoon jossa oli enemmän kuusikkoo ja peltoaukeita. No eihän siinä keritty ku kahveet juomaan niin nelli jo ajo, helevetinmoisessa kuusikossa, ei voi ampua jos kuusia ei halua suhia. Nelli ajo ihan hyvät ruppeemat, ja tällä kertoo pupu sai pittee henk kultansa. 06.12.2008 La Ajokokeet Kuopio Maasto mustinlahti lämpötila - 1 ja lunta 4 senttii ja kuiva keli Hyvä päivä viettee itepäisyyspäivee, kun Nelliä ei kututtu linnanjuhliin tällä kertoo. Koirien irtilasku ol klo. 08.00-08.30 ja nelli laskettiin irti 08.15. Alakuun ol hankaloo hakua oli 158 minnuuttia, ja ei meinannua tullaa mittää ol jäläkee ol hajuakkii..... Ja tulhan sitä hakulöyseeki jonniiverran 5 pisteen verran. mutta ei se mittää Nellin sitkeys ja notkeus kummiinnii voitti ja ajominnuuttiaki tul kaekenkaekkiaan eka erässä 118 Kun mäntiin toiseen maastoon, niin siinä tietä kävellessä huomattiin verta Nellin jälillä, ei voi olla totta JUOKSUT on alakana... no siinä oli sit se juksaus, ensimmäisen erän haut ja kommervenkit. Ja toiseen errään lähettii sit klo. 13.20 ja ajo pärähti soimaan klo. 13.50 ja sitä kesti nniinnnikaavan kuin 91 minnuuttia Eli ihan kiitettävä suoritus Nelilltä ajoaikoo tul uus ennätys 209 minuuttia Ja pisteitäkkii tul niinni roimasti kuin 78.96 24.01.2009 La Levälahti Oltiin metällä tuolla Tuusniemen suunnalla, ja keli oli mitä mainioin. Lunta oli tullu edellisenä päivänä semmoset kymmenkunta senttii, eipä ollu turhia jaläkiä... Alakuun ol vähän vaikeeta Nellin lähtee hakemaan, mutta siinä ku aikasa mietti ja haeskeli pupun jäläkee, siitä se innostuminen vuan kasvo enemmän Ensimmäinen ajo oli ihan kohtuullista ajamista, välillä pupu män asuintalolle ja tais jäähäkki sienne jonnekkii, mutta siitä kun otti toisen niin se ajo kestikii sit vähän pitemmän ajan. Siinä mäntiin välillä tiellä, ja myö myöhästyttiin sit tieltä passista, ei ollu kuin parista minnuutista kiinni, Ku tie selevittiin sit nelli piäs vähän pitemällekkii siinä maisema vaihtu kuusmetästä aena hakkuu aukeisiin ja pienempiin suolämpäreisiin, puolentoista kilometrin takana sitten Nelli uatteli että olokoot, ja pupu sai pittee henkesä. Matkoo Nelli hölkkäsi kaikenkaekkkiaan 23 kilometrii, ihan hyvä matka parempikuontoisellekkii immeiselle metässä juosta. 11.05.2009 Ma Tännään alako Nelillä sit ne juoksut.... Meinattiin että ois pennuttana, mutta ku on tuota juttua tänä kesänä ei sit kuiteskaan. Kun siinä männöö kuiteskii se kaks kuukautta ja siihen pittää panneutua. 23.05.2009 La Siilinjärvi Eräkoeranäytttelyt Näin kertoi Paavo Mattila, hieman pitkärunko, hyvä pää, kaula voisi olla kuivempi ja selkä jäntevämpi, hyvä runko ja raajat, hyvä karva ja häntä,voisi liikkua ja esiintyä reippaammin. Ja nellin tulos oli avo EH kilpailuluokassa ryhmän neljäs Keli oli "liian" hyvä aurinkoinen poutavilvinen. Kun oli Nellin vuoro olla tuomarin kateltavana, niin sitä ennen Nelli oli ollut kehässä ½ tuntia ja odotellut, kun toiset näättelivät koirasa. Tämä oli Nellin viimeinen näyttely....ei kehtoo ennee riäkätä Nellia. 20.11.2009 Pe Metällä oltiin nellukan kans tuolla tuusniemen puolella. Lunta oli ihan mukavasti tommoset, 40 senttiä. Vähän oli alaku hankaloo, jäläkiä oli ihan riittävästi. Ku siinä oli haettu semmoset vajjoo tunti, niin löytyhän se pupukii. Se oli sitten ihan kunnon kokonen kaveri ku jäläkiki oli leipälapion kokonen. Oli se pupu sit välillä ovelakkii, osas kyllä kiertee meijät, sillä tavalla että eipä suatu kuavettua. Nelli ajo semmoset 2,5 tuntii siinä oli suota, männikköö tihheetä ja vähän harvempoo seassa. Mutta oli hyvä päivä, kaikki tultiin terveenä kotia. 21.11.2009 La Tännään alako sit Nelillä juoksut, ja arvoos mitä Nelille on jo POEKA varattu tuolta kajjaanin suunnasta..... Mutta siitä sit enenmmän tulloo juttuva ku käävään ensin kokloomassa miltä se tuntuuu 03.12.2009 To Klo. 09.00 Startattiin Kajaniin. Moikkoomaan Kauppilanjoen Rekoa ja kyllä astutus hommiin. Reko on hvyvin varhaiskypsä koera. Se oli tällä hetkellä paras urokki, kun rekon sukutaulussa on matalampaa koiraa, ja kun Nelli on nartuksi yläkorkeen rajoilla. Toivomus että tulisi matalampaa jälkikasvua Reko on 1 sentin matalampi kuin Nelli, niin tuo astutus homma meinas "vähän" ei paljoo tehä töitä. Aluksi Rekolla män tavarat kylille, mutta suatiinhan kummiskii nalakkii, metässä, mättäillä. 05.12.2009 La Klo. 06.30 Startattiin Kajaniin. Rekon luo, piätettiin Rekon isännän kans että varmistetaan tilanne, ja eiku mättäille, samoille mehtämaille. Pari kertoo Reko lämmitteli, ja sit Reko sai nalakin, siinä rekon isännän kans, niillä mättäillä pyörittii ja pietiin koiria kiinni ja mänihän siinä nalakissa kummiskii puol tuntia. Hyvä homma nyt ol varmistettu, ja koerat sai mitä halusivat, ja isännät ol tyytväisii, eli KIITOKSET Rekolle, Isännälle ja Emännälle. Nyt sit ootellaan, pentui, nehän pitäisi syntyä helemikuun alussa 2010. 31.12.2009 To Kävästiin Nellin kans puavon luona ultrassa ja puavo vähän eppäili, että onhan tiällä pentuja ja suattaa olla vaikka 5 tai usseempiikkii 16.1.2010 La eiku vuan maha kasvaa Nellukalla, suahan nähä tullooko monta pentua. Nyt näättää siltä, että tuo maha kasvaa melekeen isommas kuin ensimmäisellä kerralla. 4.5.2010 To Klo. 12:30 Tuli lapsveet lattijalle. Ja sit vuan ootellan että millonka alakaa, putkahtelemmaan, pentuja ulos. ENSIMMÄINEN tul klo. 18:00 ja oli vaikeeta, viärinpäen ja napanuora kaalan ympärillä, hieroin hellästi, keinuttelin varovasti ja puhuin nätisti että virkoa ny. Mutta ei ollut mitään enää tehtävissä, oli jo aikaa sitten menehtynyt. se oli narttu ja paino 0,252. TOINEN jo tul niinniii äkkiä kuin klo. 18:27 ja siinä sitä oli potrassa pojassa virtoo, hirvee menijä. Paino 0,232. KOLOMATTA ooteltiin klo. 20:00 asti ja niin kuin edellinennii synnytys kävi joutusasti ja tämä tul kaiken lisäksi viärinpäen. Se on narttu ja painot huikeat 0,293. NeLJÄTTÄ tuli sitten oikein päen klo. 21:00 ja sekkii on virkeä narttu ja painot 0,244. Ja VIIJES tupsahti klo. 22:25 ja narttu ja oli pussissa ja Nelli auko ja se virkos ihan hyvin.Paino tässä vaiheessa loppu patteri vaasta, paino on 0,252. luokkoo KUUVES tul sitten klo. 23:00se oli sit pentueen pienimmäinen narttu noin 0,220. Ja siinä oli sitten Nellin toinen synnytys tai oekeestaan ensimmäinen ku eka oli keisarileikkauksella. Pennut ovat virkeitä ja syö hyvin ja Nelli voi hyvin, kaiken urakan jälkeen. KIITOS kaikille jotka tunsivat NELLIN